Minkälainen on parson?

Ripaus historiaa
Parsonrussellinterrieri on pienehkö (30-38cm) sekä persoonallisen näköinen, luolatyöskentelyyn jalostettu terrieri. Se on rekisteröitynä rotuna vielä nuori, hyväksyttynä vasta 90-luvun alkupuolelta, mutta on niittänyt mainetta pitkin maailmaa loistavana käyttö- sekä harrastuskoirana.
Rodun on kehittänyt brittiläinen kirkkoherra John "Jack" Russell, jonka intohimona oli ketunmetsästys. Hän halusikin kehittää tähän sopivan terrierirodun, sellaisen joka jaksaisi juosta hevosten rinnalla ja vielä sen jälkeen mennä maan alle kettujahtiin.
1800-luvun puolessa välissä pastori Russell löysi pienen ja vakoisen narttuterrierin jolla oli rungonmyötäinen, karkea karva ja mustat merkit päässä sekä hännäntyvessä. Tästä nartusta, Trump´sta tulikin koiriemme kantaäiti.

Russell-koirat
Russell-sukuiset koirat lähtivät suht' aikaisessa vaiheessa eri suuntiin, joista Australiassa kehitettiin matalajalkainen versio, nimeltään jackrussellinterrieri (rekisterissä 1.1.2001 alkaen).
Parsonin tultua omaksi rodukseen, jäi osa näistä korkeampiraajaisista koirista rodun ulkopuolelle ja niitä kutsutaan working-russeleiksi ("Working" Jack Russell Terrier).

Luonteeltaan nämä "muunnokset" ovat jokseenkin samankaltaisia, mutta jotkut sanovat että parson olisi vähemmän kiihkeämpi kuin muut muunnokset. Mutta eiköhän tuo ole suhteellisen yksilökohtaista sillä edelleen parsonista saa myös hyvän käyttökoiran, onneksi.

Ulkonäkö
Ulkonäöltään jokainen parson on erinäköinen, sillä rungon värit ovat sijoittuneet joskus hyvinkin persoonallisesti. Koiran kuuluu olla valkoinen, mustin, ruskein, keltaisin tai tricolourmerkein, sijoittuneena mieluiten päähän ja hännäntyveen. Tämä ei tietystikään tarkoita että läntti kyljessä olisi virhe, sillä valkoista pitää olla hallitseva koiran värityksestä. Myös valkoisia yksilöitä tavataan, eikä tämäkään ole virhe, kunhan koiralla on riittävästi pigmenttiä, kuten musta kirsu.

Karvanlaatuja on kolme; karkea (rough), puolikarkea (broken) sekä sileä (smooth) plus näiden välimuodot. Karvapeitteen pitää sileänäkin olla säänkestävä sekä likaa hylkivä. Karkeat muodot ovat myös helppoja hoitaa, kuollut karva trimmataan pois muutaman kerran vuodessa ja tämän oppii helposti tekemään itsekin.

Ulkomuoto on aavistuksen neliömäisempi kuin "pikku-russelilla", rungon suhteessa säkäkorkeuteen, kuitenkin runko on säkäkorkeutta hieman pidempi.
Etujalkojen on oltava suorat ja rintakehän "spannattavissa" (keskikokoisen miehen sormet yltävät rintakehän ympäri kainaloiden kohdalta). Rintakehän koko on ratkaiseva tekijä luolaan mahtumisen kannalta.
Kuono on hieman kalloa lyhyempi, silmät mantelinmuotoiset ja tummat. Korvat liikkuvat ja eteenpäin taittuneet, korvan kärjet koskettavat silmien ulkonurkkia.
Parsonin ulkomuoto henkii voimaa sekä ketteryyttä, sellaista koiraa joka jaksaa työskennellä koko päivän, niin maan pinnalla kuin sen alla.
Uroksen ihannekorkeus on 36cm, +-2cm ja narttujen 33cm, +-2cm.

Luonne
Parson on luonteeltaan kuin utelias ja vilkas lapsi ja sillä tuntuu olevat "kyselyikä" koko elämänsä ajan. Se on erittäin kiinnostunut kaikesta mitä oma lauma tekee ja usein myös kaikesta mitä tapahtuu lauman ulkopuolella. Se haluaa olla kaikessa mukana ja jos ei saa tarpeeksi virikettä, keksii sitä itse.
Käyttörotuna se kaipaa yllättävän paljon liikuntaa pieneen kokoonsa nähden, mutta lenkityksellä sitä ei väsyneeksi saa. Liikunnan lisäksi parson kaipaa myös tekemistä aivoilleen, ongelmaratkaisua sekä uuden oppimista. Rodun energisyys sekä metsästysviettisyys kannattaa ottaa huomioon jos on tätä koiraa itselleen miettimässä.
Parson ei kumminkaan saisi olle ylienerginen häslä, vaan kunnon työkoiran tapaan, sen pitää osata rauhoittua kun ei olla "töissä".
Parson ei omaa myöskään pk-roduille tyypillistä miellyttämisviettiä juuri ollenkaan. Se ei halua totella siksi että sen täytyy vaan siksi, että se saa siitä jonkin palkinnon. Myös ihmisen antama positiivinen huomio on palkinto (käyttäytymisongelmissa myös negatiivinen). Parsonhan on jalostettu työskentelemään yksin sekä koiralaumassa, ilman ihmisen ohjausta, näin ollen siitä on kouliutunut koira, joka osaa käyttää omaa päätään ja se vielä jopa nauttii siitä.

Joskus tottelumotivaation löytäminen voi olla hankalaa, joka taas saattaa pistää kokemattoman koiranomistajan hämilleen. Mutta mikään toivoton tapaus parson ei ole. Useat parsonit ovat persoja ruoalle, pitävät kepeistä, palloista, leluista… ja näitä onkin helppo käyttää "motivaattoreina". On myös TOKOilevia parsoneita, joka puhuu puolestaan rodun monikäyttöisyydestä ja sopeutuvaisuudesta.

Usein kuulee kysymyksen että voiko parsonia ulkoiluttaa vapaana? Kyllä voi, mutta se pitää kouluttaa siihen pienestä asti. Parson on laumaviettinen, se seuraa johtajansa liikkeitä, mutta provosoituu herkästi jos näkee tai on näkevinään jotain metsästettävää. Metsästysvietin takia täytyy hyvin tarkasti valita paikat missä koiransa vapaaksi päästää sekä opetella lukemaan koiraansa. Jos koira ei korvaansa lotkauta tänne-komennolle on paras pistää sessu kiinni ja aloittaa luoksetulon opiskelu alusta. Tietysti on myös niin metsästysviettisiä ja/tai omapäisiä yksilöitä, ettei niitä uskalla päästää vapaaksi kuin aidatulla alueella. Mutta harjoittelu pennusta asti tuottaa yleensä toivottua tulosta.

Usein kuulee myös, että parsonit olisivat epäsosiaallisia sekä aggressiivisia. Koiran luonteeseen vaikuttavat perintötekijät, mutta vielä enemmän ympäristö missä se kasvaa, sekä saamansa kokemukset. Jos koiran sosiaalistaa pennusta asti, antaa sen tavata erilaisia koiria, tulee siitä yleensä toiset koirat hyväksyvä yksilö. Urosten piirissä esiintyy aggressiivisuutta toisia uroksia kohtaan, joka on yleistä muissakin roduissa. Nartutkaan eivät aina sulata toisia narttuja.
Täytyy kumminkin muistaa, että koiran ei tarvitse tulla toimeen jokaisen lajikumppaninsa kanssa, ja kilttinä tunnettu yksilö voi kohdata lajitoverin jonka kanssa kemiat eivät mene yksiin. Koiran ei tarvitse hankkia uusia ystäviä jos se selvästi on sille stressaava tilanne, ennestään tutut varmasti riittävät. Kumminkin olisi hyvä että koira sen verran sietää toisia että, esim. näyttelyssä ei tarvitse koko ajan hillitä raivopäistä koiraa.
Parsonit ovat itsetietoisia ja itseriittoisia ja ne voivat suhtautua toisiin koiriin kylmän viileästi ja kimpaantua kun niiden yksityisyyttä häiritään. Mutta toisena ääripäänä ovat nämä parsonit jotka rakastavat kaikkia kahdella ja neljällä jalalla kulkevia otuksia. Yleisesti parsonin luonne on ystävällinen ja avoin.

Terveys
Parson on "perusterve" rotu jolla ei ole todettu rodulle tyypillisiä, perinnöllisiä vikoja tai sairauksia. Tästä huolimatta, aika-ajoin ilmenee silmäsairauksia sekä polvivikoja. Tämän lisäksi on tavattu häntämutkaa, vakavia hammaspuutoksia, purentavikaa sekä kivesvikaa. Ongelmia tuottavat myös allergiat sekä kuulo-ongelmat joka on osittain sidoksissa valkoiseen väriin sekä vähenevään pigmenttiin. Näiden lisäksi on tietysti muita sairauksia ja vikoja, jotka eivät ole yhteyksissä rotuun mutta vaikuttavat jalostuskäyttöön.

Parson ei kuulu PEVISAan (pdf), eli Kennelliiton alaiseen perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan.
PEVISAan kuuluu rotuja joilla on todettu olevan rotukohtaisia perinnöllisiä sairauksia. Tällä ohjelmalla varmistetaan että jalostukseen käytetään vain tutkittuja ja terveeksi todettuja koirayksilöitä (riippuen rotukohtaisita PEVISA-määräyksistä). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos vanhempia ei olla tutkittu tai terveystulos on vanhentunut, kyseisen yhdistelmän pentuja ei rekisteröidä. Tämähän ei tietysti takaa sitä että pentu ei sairastuisi joskus, sillä useammat perinnölliset sairaudet voivat olla piilevinä useamman sukupolven ajan. Mutta tällä voidaan varmistaa että vanhemmat ovat astutushetkellä terveiksi todettuja, tai edes tutkittuja.

On suositeltavaa että parsonitkin tarkistettaisiin ennen jalostuskäyttöä sekä silmien että polvien osalta.
Suurin osa silmäsairauksista estävät jalostuskäytön ja osa ovat jopa kivuliaita ja/tai sokeutta aiheuttavia. Jotta voidaan olla varma että jalostuskoira on ja pysyy terveenä, on järkevää tarkistaa se aina ennen jalostukäyttöä, mieluiten vuoden välein.
Polvitarkastuksessa riittää yksi tarkistuskerta, sillä mahdollisesti periytyvä polvien löysyys on synnynnäistä eikä voi tulla vanhemmalla iällä.

Myös jalostukseen käyttämättömät koirat olisi hyvä tarkistuttaa edes kerran aikuisella iällä. Tällä tavoin pystytään kartoittamaan eri sukulinjojen terveystilannetta, ja se antaa tärkeätä tietoa kasvattajille.

Pennunostajan kannattaa olla tarkkana. Hyvä kasvattaja tarkistuttaa käyttämänsä nartut tarpeeksi usein, ja käyttää niille uroksia joilla on voimassa olevat terveyslausunnot. Hyvä kasvattaja myös avoimesti kertoo pennunostajalle rodun ja käyttämiensä sukulinjojen terveystilanteen, sekä mahdolliset esille tulleet viat ja sairaudet. Hyvä kasvattaja ei käytä jalostukseen koiraa jolla on todettu jalostuskäytön estävä vika tai sairaus. Hyvä kasvattaja ei käytä jalostukseen myöskään sellaista koiraa jonka lähisukulaisella on perinnöllinen vika tai sairaus, ainakaan ilman tarkkaa harkintaa.

Pennunostajalla on oikeus nähdä molempien vanhempien terveyslausunnot. Tämä asia kannattaa rinnastaa auton ostoon, ei kukaan halua ostaa autoa jota ei olla huollettu ja/tai katsastettu. Ei siis kannata ostaa pentua jonka terveydestä ei ole mitään takeita, koska vanhempia tai toista vanhempaa ei olla tarkistettu.

Eri koirien terveystuloksia pääsee tavallinenkin pulliainen nykyään näkemään Kennelliiton ylläpitämästä jalostustietokannasta nimeltään KoiraNet. Kyseiseen tietokantaan kerätään kaikki viralliset tulokset jokaisesta Kennelliitton rekisteröidystä koirasta.

Mistä pentu?
Tietysti jo rotua miettiessä, pennunhankkija on tutustunut kiinnostavien rotujen rotuyhdistyksiin.
Pentu kannattaa hankkia rotuhdistyksen kautta, sillä esim. Suomen Parsonrussellinterrierit pitävät pentu- ja kasvattajalistaa. Pentulistalle pääsevät pentueet joiden vanhemmat ovat riittävän vanhoja ja niillä on voimassa olevat silmälausunnot. Kasvattalistalta löytyvät yhdistyksen kanssa yhteistyötä tekevät kasvattajat.
Kannattaa ottaa useampaan kasvattajaan yhteyttä ja kuunnella heidän ajatuksiaan rodusta, terveydestä ja kasvatustyöstä ja tämän pohjalta tehdä yhteenveto.
Hyvä kasvattaja pitää huolen jalostuskoiriensa terveydestä, on kiinnostunut pennunostajista, kertoo avoimesti koiristaan, suvuista. luonteeta sekä terveystilanteesta. Hyvä kasvattaja yhdistaa terveitä ja hyvin harkittuja koiria, pitää huolen luonnepuolesta, allergioista, pigmentistä ja geenipoolista.

Minkälaiselle ihmiselle parson sopii?
Parson vaatii selvän johtajan, sellaisen joka johdonmukaisesti pitää kiinni opetetusta ja osoittaa koiralle paikkansa, sillä murkkuikäisenä, varsinkin urokset saattavat koetella rajojaan. Myös nartuilla on taito olla susia lampaiden vaatteissa, ja ne eivät välttämättä ole isäntäväen vedättämisessä yhtä suoria mitä urokset.
Parsonin kunnioitus sekä luottamus ovat helposti saatavilla tavallisilla johtajuusharjoituksilla, sekä johdonmukaisella opetuksella - rangaistuksen jälkeen seuraa aina kiitos, sekä minkä haluaa olla kiellettyä aikuiselta koiralta, tulee olla kiellettyä myös pennulta. Tämähän pätee jokaiseen rotuun.
Rodun sisällä on jonkin verran luonne-eroja. On yksilöitä joiden kanssa joutuu ihan tosissaan työskentelemään jotta oppi ja varsinkin ihmisen johtajuus menee perille ja taas sitten niitä, jotka sopeutuvat paikkaansa laumassa ihan itsestään, ilman ihmeelisempää vääntöä asiasta.
Kumminkin jokainen parson on pohjimmiltaan Suuri Metsästäjä jonka onnellisuus perustuu riittävään liikuntaan sekä aktivointiin. Jos itse on sohvaperuna, kannattaa jättää parson pois rotulistalta.

Oikein koulutettu sekä tarpeeksi liikuntaa sekä aktivointia saava parson on mitä ihanin ystävä!! Rakkautta ja rajoja, aktivointia ja liikuntaa... siinä resepti miellyttävään elämään parsonin kanssa.