Esittely:
Kun menin kasvattajakurssille, pelkäsin todella että kouluttaja
kysyy minulta miksi haluaisin kasvattajaksi. En todellakaan olisi osannut
vastata siihen silloin heti.
Nyt osaisin, sillä mitä enemmän asioita olen miettinyt
ja opiskellut, sitä enemmän haluan olla kasvattaja. Syynä ei
ole se että pennut ja niiden hoito on niin ihanaa vaan se, että tunnen
että minulla on rodulle ja varsinkin rodusta kiinnostuneille jotakin
annettavaa.
Haluan olla mukana tämän upean ja monipuolisen rodun jalostamisessa
sekä uusien parsonistien opastamisessa.
Ajatus on myös pelottava. On pelottavaa ajatella että mitä jos
oma harkintakyky pettää ja ei onnistukaan valitsemaan kasvateilleen
hyviä koteja? Toivon että vuosien työskentely lemmikkialalla
on edes jotenkin koulinut omaa ihmistuntemusta ja se auttaa asiassa
eteenpäin.
Olemme
Ulla Mäki-Maunus (vm -80) ja Jan "Janne" Enlund
(vm -75), asustelemme Tuusulan Jokelassa, kolmen koiramme kanssa.
Koiramaiset harrastuksemme ovat alkaneet jo nappulaiässä.
Vanhempieni luona on ollut aina koiria ja ollessani kaksivuotias, kotiimme
muutti vuoden vanha dreeveriuros Riku. Rikun kuoltua tuli tyhjää paikkaa
täyttämään monirotuinen uros Ringo, joka elää vieläkin
vanhempieni hoivassa.
Jannen ollessa pieni, heillä oli kotona saksanpaimenkoirauros
Rex. Sitten tuli pitkä tauko, kunnes Jannen ollessa abi muutti
taloon glen of imaalinterrieriuros Ali.
Seurustelumme alkuajoista lähtien oli selvää että jossain
vaiheessa hankimme koiran. Kun muutimme yhteen, alkoi ajatus itää ja
taloomme muutti russelipoika Pontus. Vielä tuolloin en ollut näyttelyistä enkä kasvatusmaailmasta
mitenkään kiinnostunut, mutta kun tapasin Sagan kasvattajan
Petran niin hupsis vain, mieli muuttui matkalla:D Kiitos Petran ja
meidän ystävyytemme, marssi kaksi vuotta Pondea myöhemmin
meille pippurinen Saga-neiti. Erinäisten sattumien jälkeen,
Nasta liittyi laumamme jatkoksi syksyllä 2004.
Kasvattajakurssin suoritimme keväällä 2003 ja sen jälkeen
tuleva kasvatustyö on muhinut suunnitelmissa enemmän ja vähemmän.
Mikään kiire meillä ei ole, sillä ei ole tarkoitus
tuottaa maailmaan runsaasti pentuja vaan hyviä pentuja suunnitellen
ja rauhassa toteuttaen. Tavoitteena saada aikaiseksi pentuja jotka
ovat hyvänluonteisia, terveitä sekä rodunomaisia, moneen
harrastukseen soveltuvia lenkkikavereita ja omistajansa parhaita ystäviä.
Kennelnimemme saimme samaisen vuoden syksynä. Mearcair on iiriä ja
tarkoittaa elohopeaa. Vaikkei parson mikään ylivilkas rotu
olekaan, osaa se välillä olla raivostuttavankin elohopeamainen.
Meillä ei ole kenneltiloja, vaan koiramme asuvat kanssamme, osallistuen
jokapäiväiseen elämäämme.
Pentuja käsitellään päivittäin syntymästään
saakka ja muualle taloon ne pääsevät jo kolmen viikon
ikäisinä. Ulkona käydään niin pian kuin mahdollista,
riippuen vuodenajasta ja säästä, meillä onkin aidattu
piha jossa nassikoita on turvallista pitää.
Pennut tottuvat erilaisiin ihmisiin sekä toisiin koiriin kolmesta
viikosta eteenpäin, tällöin myös ensimmäiset
pennunkatsojat päästetään pentulaatikolle.
Pennut sekä emo madotetaan kolme kertaa ennen luovutusta ja eläinlääkäri
tarkistaa sekä tunnistusmerkitsee pennut seitsemän viikon
ikäisinä. Uusiin koteihin pennut pääsevät
n. kahdeksan viikon ikäisinä.
Pentujen kodeilta toivomme aktiivisuutta sekä kiinnostusta eri
harrastuksiin. Toivoisimme että kasvattejamme vietäisiin
myös jonkin verran näyttelyihin, tällä tavoin saamme
kasvattajina palautetta omasta jalostustyöstämme ulkomuodon
suhteen.
Haluamme olla mukana kasvattiemme koko elämän ajan ja olemme
valmiita auttamaan sekä neuvomaan jos ongelmia tulee eteen. Haluamme
myös tietää jos jokin kasvattimme joutuu vaihtamaan
kotia ja mielellämme autamme uuden kodin etsimisessä.
Olemme jäseninä Suomen Kennelliitossa sekä Parsonrussellinterrierit
ry:ssä.
